Aurinkoinen tervehdys kirjan kuvauksista!
Moikka pitkästä aikaa!
Eilen saatiin vihdoin purkkiin Hyvän mielen villasukat lapsille- kirjan kuvaukset. Kuvauspaikkana oli ihana yksityisasunto Helsingin Katajanokalla ja malleina häärivät kaksi tosi reipasta pikku apulaista. Kuvaajaksi meillä oli onni saada jälleen aivan ihana ja taitava Emilia Ikäheimo (linkistä Emilian sivuille). Syksyllä siis julkaistaan toinen Hyvän mielen neuleohjekirja. Julkaisuajankohta on arviolta lokakuussa. Kirjan hauskat ja opettavaiset eläinrunot on kynäillyt maailman taitavin Sanna, hyvinvointiluennoitsija, -kirjailija ja -mediaosaaja.
Sukkamalleissa seikkailevat hauskat eläinhahmot ja tyylillisesti haimme samaa ajatusta Hyvän mielen villasukat- kirjan kanssa. Eli jos sinulla on edellinen kirja, voit hieman jo mielessäsi ajatella, mitä on tulossa.
Koska kyseessä on lapsille suunnatut sukat, ovat ohjeet tietysti lasten kokoon kirjoitettu. Kuten neulojana tiedät, vaikuttaa kokoon mm. jokaisen oma käsiala sekä lanka- ja puikkovalinta. Kirjan sukat ovat tehty koossa 31-33 mutta kirjan kymmenestä mallista tähän mennessä 8 on neulottu aikuisten koossa suoraan ohjeen mukaan pelkästään puikkoja ja lankaa vaihtamalla. Tähän mennessä yksi malli on myös koeneulottu pienemmässä koossa suoraan ohjeen mukaan onnistuneesti pienentämällä puikkokokoa ja muuttamalla lanka ohuemmaksi. Kirjaan tuleekin näillä näkymin lista langoista, josta lukija/neuloja saa vinkkejä, jos haluaa muuttaa mallia suurempaan tai pienempään kokoon. Mallit ovat tällä kertaa rakenteeltaan aika yksinkertaisia ihan tarkoituksella, jotta soveltaminen olisi mahdollisimman helppoa. Sauma sijoituu taakse ja kaaviot ovat kokonaisia eli jos haluat hieman soveltaa, laskea ei tarvitse kovin paljoa vaan voit lisätä silmukoita tarvittaessa taakse. Osassa sukkia on otettu myös huomioon, että lapset aika harvoin pitävät sukkia paljaassa jalassa vaan varren sisään olisi hyvä mahtua esim. ohuet housun lahkeet tai legginssit/kalsarit. Myös tiukempaa vartta toki löytyy.
Tämän kirjan malleja oli aivan ihana tehdä. Kaikki kymmenen mallia on suunniteltu pääosin sohvalla itsekseen hihitellen. Toivon, että se näkyy lopputuloksessa.
Sinulle jää vielä arvoitukseksi, mitä vekkuleita kirjassa seikkailee mutta eiköhän sekin selviä pikkuhiljaa.
Kirja tulee jälleen ennakkomyyntiin shoppiin ja tilaamalla uutiskirjeen saat pienen edun ennakkotilaukseen.
Jos et muista, oletko jo tilannut uutiskirjeen, selviää se helposti näin: Käy sähköpostistasi tarkistamassa, oletko saanut tästä postauksesta tiedon sähköpostiisi. Jos olet, olet tilannut uutiskirjeen. Jos et, voit halutessasi tilata sen tämän sivuston alaosassa sijaitsevalla kaavakkella. Ilmoitan, kun kirja on tilattavissa. Tilaamalla kirjan suoraan suunnittelijalta tuet aina parhaiten hänen työtään. Ennakkoon tehdyt tilaukset auttavat myyjää (eli tässä tapauksessa minua) hahmottamaan omaan varastoon tilattavien kirjojen määrää. Syksyllä ilmestyy myös toinen kirja, missä olen mukana: Suuri suomalainen toivesukkakirja 3 - Pitkät sukat. Kirja on kymmenen suomalaisen suunnittelijan yhteisteos. Myös tämä kirja tulee ennakkomyyntiin minulle.
Kesän aikana neulotaan taas Pätkistä! Ilmoitan ajankohdan myöhemmin.
Kiitos, kun kävit ja luit!
Hyvää viikonloppua!
-Mia
Comments