top of page
  • Writer's pictureMia

Joulusukat

Päivitetty: 9. jouluk. 2019

Parin vuoden ajan on tullut paljon pyyntöjä jouluisesta sukkamallista. Tänä vuonna sainkin ohjeen ujutettua aikatauluun ja vastasin kysyntään. ❤️ Sukissa kurkkivat puput ja porot, lumihiutaleiden ja metsän keskellä. Joukkoon on myös eksynyt (yllättäen) sydämiä. 😍



Sukat on neulottu Sandnes Garnin Perfectistä. Vastaavia lankoja ovat Novitan 7 Veljestä, Kaupunkilangan Kivijalka ja esim. Adlibriksen Socki. Eli ihan tuttua langanpaksuutta on luvassa, mikä meinaa sitä, että ohje on helppo mallata omalle käsialalle sopivaksi. Itse nautin suuresti Perfectillä neulomisesta. Lanka on pehmeää ja neuloutuu todella tasaisesti. Takasaumassa on pystyraidat, mitkä sekä hävittävät saumakohdan että antavat mahdollisuuden silmukoiden lisäämiseen tarvittaessa.

Itse tykkään neuloa sukat pienemmillä puikoilla ja ohjeessa onkin annettu puikkokooksi 3.00mm. Tiheys kirjoneuleelle on varren kuvioista mitattuna 28 silmukkaa ja 32 kerrosta/10cm.


Joulusukan ohje on nyt saatavilla shopista. Tekemispaketin voit tilata Pielisen kalusteen Lankapuodista.


Ja hei, mikäli kuulut Sirkus-klubiin, saat Joulusukan ohjeen pikkujoululahjana joulukuun alussa! (Eli ihan himpun verran malttia kaivataan tässä.) 😘🎁

Jos et vielä ole tutustunut Sirkus-klubiin, voit tehdä sen täällä. Tilattuasi jäsenyyden, saat Joulusukan ohjeen heti Pätkis-paketin mukana sähköpostiisi.

Lyhyesti: klubilaisena saat vuoden mittaan iiiison kasan ohjeita, mistä riittää neulottavaa jokaiselle kuukaudelle. Aluksi saat heti sähköpostiisi Pätkis-paketin ja sen jälkeen ilmoittamaasi sähköpostiin jokaisen kuun alussa kuukauden ohjeen.

Ohjeen saa myös tästä päivästä lähtien kaupan päälle kaikkiin yli 15€:n tilauksiin. Tarjous on voimassa 31.12.2019 saakka. (Tämän lisäksi saat tietysti kaupan päälle myös kuukauden ohjeen ihan normaalisti.)


Ohjeen mukaisia Sandnes Garnin Perfect- lankoja saat tilattua esim. Pielisen kalusteen verkkokaupasta. Tarjolla on myös nyt Joulusukat-tekemispaketti. Perfect on tällä hetkellä tarjouksessa ja saat vielä valikoimasta -5% alennuksen antamalla kassalla koodin SULLAVIKAT. Suosittelen tutustumaan Knit Pron puikkoihin ja viimeistelyä helpottaviin sukkablokeihin. Hetken kokeilun jälkeen, olen itse ihan suorastaan rakastunut. ❤️

Ohjeen mukaisiin sukkiin tarvitset 3xvalkoista, 1xpunaista, 1xpetroolia ja 1xbeigen kerän. (50g keriä). Sukista jääneitä lankoja voit hyödyntää esim. välipäivien HAIKU-Pätkiksessä.


Niin ja Matkahuollon kautta paketit hienosti perille lähipakettina vaikka kusti ei just nyt poljekkaan. Eli ei hätää!



Joulukuun lopussa neulotaan yhdessä Pätkistä. Langaksi taidan valita myös niihin saman kuin Joulusukissa. Näin ollen langat on helppo vaihtaa tarvittaessa. 😊


Seuraavassa postauksessa esittelen toisen uuden lankatuttavuuden, jonka löysin myös Pieliseltä. Kuvia olet saattanut nähdä vilahtavan pari kertaa somessa. Testasin lankoja Hyvän mielen villasukat- kirjan #unelmasukat- malliin sillä halusin nähdä, miten hieman ohuempi lanka vaikuttaa kokoon.




Siitä sitten seuraavaksi! Kuullaan! 😘


Ps: Muistathan että hankkimalla kirjan suoraan kirjailijalta, tuet moninkertaisesti hänen työtään ja innostat jatkamaan suunnittelua ja palveluiden kehittelyä! Toki kirjan hankkiminen esim. lähimmästä kirjakaupasta on myös erittäin suotavaa. 😊

SullaVikat Shoppiin pääset tästä. ❤️




6 454 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
(Kaupallinen yhteistyö)

Osoitteesta

WWW.LANKAPUOTI.COM
löydät monipuolisesti langat ja tarvikkeet käsityöharrastukseen!

Sirkus-klubi 2024

26,90 €

26,90

Liittymällä jäseneksi saat:

Yhden vaihtuvan villasukkaohjeen joka kuukausi

Kaksi paitaohjetta ja kaksi pipo-ohjetta

Kaikki yhteisneulontaohjeet suoraan sähköpostiin

Pääsyn Sirkus-klubialueelle, mistä voit ladata ohjeet

Saat kk:n ohjeen myös sähköpostiisi kuun vaihteessa.

Myyntilisenssi vuodelle 2024

Jäsenyys on voimassa 31.12.2024 saakka.

bottom of page