top of page

Huovutetut tossut - Neulominen - ilmainen ohje

  • Writer: Mia
    Mia
  • 1 päivä sitten
  • 5 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 4 tuntia sitten

Tässä blogitekstissä on ohje tossujen neulomiseen. Ensin tavoittelen kokoa 37-38 ja myöhemmin kokoa 40-42. Tossujen huovuttaminen löytyy toisesta blogitekstistä, joka julkaistaan tämän jälkeen.


Tossubuumin myötä innostuin kokeilemaan eri materiaalia, tekniikoita ja pesuohjelmia huovutettujen tossujen tekoon. En lähde ihan kaikkia yrityksiä tänne dokumentoimaan mutta kirjoitan tähän ohjeen, jolla minusta tuli hyvän malliset tossut kohtuu helposti.


Lähtökohtana oli tehdä tossut, missä pohja ja aukon reunus on eri väriset. Samaa silmukkamäärää voi soveltaa yksiväristen tossujen tekoon. Tällöin tossut voi neuloa sukkapuikoilla pyöröneuleena eikä pohjaa ja päällystä tarvitse erikseen yhdistää, kuten näissä Sailors Slipperseistä väri-inspiraation saaneissa versioissa. Korostan vielä, että tossut eivät ole suora kopio vaan ohje, miten itse tekisin tällaiset. Huovutettuja tossuja on tehty kauan ja ne voi neuloa monin eri tavoin, joten tässä ei välttämättä tule mitään uutta. Yksivärisiin tossuihin voi neulahuovuttaa tai päälle voi lisätä langanjämistä tehtyjä "nyppylöitä", jotka pesussa huopuvat pieniksi palloiksi jne.


Minusta vaikeinta oli löytää kiva malli, siihen sopiva silmukkamäärä eri kokovaihtoehdoille ja vielä pesuohjelma. Pesuohjelma on siinä mielessä haaste, että mikä minulla toimii, ei välttämättä toimi sinulla. Myös langan huopuvuus vaikuttaa pesuohjelman valintaan. Olen kokeillut Alafoslopia, varastosta löytynyttä vanhaa joki-lankaa sekä Dropsin Snowta, mistä tehtyjä tossuja näkee paljon. Jalassa ehdottomasti ihanimmat on Alafoslopista tehdyt tossut. Snow tuntuu jopa hiukan muovimaiselta siihen verrattuna vaikka ihan täyttä villaa onkin. Omalle atooppiselle iholle huovutettu Alafoslopi sopi yllättäen hyvin ja aloinkin käyttämään kotona tossuja ilman sukkia.

Snow-lankaan verrattuna Alafoslopin neulominen oli hiukan epämiellyttävämpää sillä se pölisi enemmän ja lyhyitä karvoja saikin pyyhkiä sohvalta neulomisen jälkeen. Mutta tämä ei ollut mikään kynnyskysymys sillä tossujen neulominen on tosi nopeaa, joten pikku pölinä ei kovasti itseä vaivannut sillä valmiin tossun tai parin jälkeen voi pitää taukoa ilman, että harmittaa keskeneräinen neule. Ja hei! En suosittele yhdistelemään eri merkkisiä lankoja. Ne huopuvat eri tavoin ja tämä tuotti hiukan päänvaivaa, kun kokeilin.


Jaan tämän tossujen tekemisen useampaan postaukseen ja toivottavasti saan sinulle vertailtavaa ajan kuluessa.


Siskon perheen toiveena oli neljä paria tossuja, joiden koot ovat about 3 x koko 37-38 ja 1 x koko 42-43. Laitoin lankakartaksi Snow-langan värit, joten aloitan niillä.


Tähän väliin vielä kerron, että olen aiemmin tehnyt muutamat tossut koossa 40-43. Haasteeksi mun tekemissä tossuissa tuli pituuden suhteuttaminen leveyteen. Vaikka pituus on ok, tossut näyttävät kapealta. Se ei haittaa varsinaisesti käyttöä ja tossut ovatkin teinin lempparit kotona ollessa, joten tämä on ehkä vain tällainen visuaalinen huomio.


Aloitetaan neulominen pienemmistä tossuista ja katsotaan mitä tulee. Tavoitteena siis koko 37-38, tämä on myös oman jalkani koko. :) Neulon alla olevalla ohjeella kahdet tossut, joiden terät on eri mittaiset ja huovutan ne yhtä aikaa koneessa.


Tossujen tavoitekoko 37-38, lankana Drops Snow


Kolme eri väriä Drops Snowta, määrät noin:

Lila: 50g (Raitaväri 1, itsellä jäi alla olevan ohjeen mukaan neulottuna 20 cm kerästä jäljelle)

Vaalean sininen: 45 g (Raitaväri 2)

Musta: 75 g (Pohja ja reunus)


Kerä maksaa n. 2,20€. Tällä ohjeella neulottuna tarvitset 4 kerää (8,80 €), joista jää lankaa käytettäviksi vaikka monivärisiin raitatossuihin. Alafoslopi on hieman arvokkaampaa.


Puikot: 8 mm


Tiheys: 10 silmukkaa ja 14 kerrosta


Ohje neulomiseen:


Luo 32 silmukkaa puikolle. Neulo tasona 12 krs sileää neuletta niin, että raidan leveys on aina 4 kerrosta. (Neulon myö ensimmäisen silmukan, en nosta neulomatta.) Kun olet neulonut tämän, katkaise molemmat langat ja siirrä vaemmalta puikolta 12 s oikealle puikolle.

"Kantalappu" neulotaan tasona ja tossun pohja aloitetaan silmukoiden siirtämisen jälkeen.


Ota työhön musta lanka ja neulo:

Oikea puoli: 7 oikein ja 2 oikein yhteen takareunasta. Käännä työ.

Nurja puoli: 7 nurin ja neulo 2 nurin yhteen. Käännä työ.


Jatka toistamalla oikean ja nurjan puolen ohjetta, kunnes sivusilmukat on kavennettu pois.


Pohja neulotaan mustalla ja muotoillaan kaventamalla tasona neulotun osan sivusilmmukat pois. Yläpuolella kuva pohjasta.


Kuva tossun päältä. Kokeilin aluksi oikealla puolella kaventaa 2 oikein yhteen mutta se näkyy ikävästi valmiissa tossussa samanlaisina silmukoina kuin yllä olevassa kuvassa nurjalla puolella, joten siksi suosittelen kavennukseksi ohjeen mukaista 2 oikein yhteen takareunasta.


Jatkoin pohjan neulomista suoraan, jotta saan mustan kerän pois käytöstä.


Nyt, kun olet kaventanut pois sivusilmukat, jatka pohjan neulomista tasona. Lisää työhön neljä silmukkaa heti ensimmäisillä kerroksilla niin, että lisäät kerroksen lopussa aina yhden silmukan. Näin pohja levenee 12 silmukan levyiseksi. Neulo tasona yhteensä 18 (26) kerrosta.


Lopussa kavennetaan/muotoillaan kärkeä hieman.

Kerroksen alussa kavenna heti pois 1 silmukka (SSK), neulo kerroksen loppuun ja kavenna 2 o yhteen kerroksen lopussa. Nyt sinulla on 10 silmukkaa puikolla. Neulo nurjan kerroksen silmukat nurin. Kavenna taas oikealla puolella samoin kuin aikaisemmin, jolloin puikolle jää 8 silmukkaa. Neulo nurja kerroksen silmukat nurin. Itse en päätellyt silmukoita vaan neulon ne yhteen päällisen kanssa myöhemmin. (Jos tämä tuntuu hankalalta, voit toki päätellä ja neuloa kappallet yhteen.) Jätä silmukat odottamaan puikolle tai jos se on edessä/silmukat meinaavat tippua, siirrä nämä 8 silmukkaa langalle odottamaan yhdistämistä. Voit katkaista mustan langan. Kannattaa jättää pitempi pätkä kuin alla olevassa kuvassa sillä voit hyödyntää sitä toisen sivun yhdistämisessä. Ja taas on pari lankaa vähempi pääteltävänä. :D


Tähän väliin taas huomio, että aluksi yhdistin molemmat kappaleet kokonaan neulomalla mutta kärjestä ompeleet tahtovat irvistää hiukan, joten yhteen neulominen tuntuu paremmalta tavalta yhdistää kappaleet. Näin tehden myös sivut on helpompi neuloa yhteen tasaisesti.



Poimi seuraavaksi tasoneuleen raitaosasta 6 silmukkaa (2/ väri) ja luo 4 silmukkaa tossun päälle yhdistämään jalanmenoaukko. Poimi vielä samalla puikolle 6 silmukkaa tasoneuleen toiselta puolelta. Nyt sinulla on puikolla tossun päällisen silmukat (16 s).



Aloita neulominen oikealta puolelta. Itse aloitin sillä värillä, jota kantapään tasoneuleessa on vähemmän (vaalean sininen). Neulo tasona sileää neuletta 20 (28) kerrosta niin, että vaihdat värin jälleen neljän kerroksen välein.


Päättele samoin 2 silmukkaa/kerros (kerroksen alussa ja lopussa) neljän kerroksen ajan. Yhteensä 8 silmukkaa kaventuu ja silmukoita jää puikolle 8.


Nyt sinulla on saman verran silmukoita pohjassa ja päällisessä. Ja päälliskerroksessa on tosiaan pari kerrosta enemmän jotta sen on helpompi muotoilla varpaiden yli.


Tässä vaiheessa käänsin tossun nurjan puolen päälle eli yhdistin tossun kärjen nurjalta puolelta seuraavasti:


Tarkista, että pohja eikä päällinen ole kierteellä ja oikeat puolet ovat vastakkain.

Työnnä puikko sekä pohjan että päällisen kerroksen silmukasta läpi ja neulo ne oikein yhteen. Toista ja vedä tämän jälkeen edellin puikolla oleva silmukka juuri neulotun yli. Eli samalla yhdistetään kappaleet toisiinsa ja päätellään. Eri väreistä näkyviin tulevat silmukat jäävät työn nurjalle puolelle ja neulos on oikealta puolelta tosi siistin näköinen. Ja voit toki päätellä myös silmukat ja yhdistää kappaleet toisiinsa ompelemalla.



Nyt sinulla hauskan mallinen, lähes valmis tossu, jonka osat on yhdistetty kantapään alta sekä kärjestä. Yhdistä kappalett toisiinsa ompelemalla. Itse käytin pohjan väriä ja ompelin nurjalta puolelta. Ompelin myös kantapään ympäri kertaalleen sillä yhteen neulotut kohdat ovat hiukan harvat. Ne huopuvat kyllä tiiviiksi sillä en ole tehnyt tätä kaikkien tossujen kohdalla mutta näin sain huovutettavasta kappaleesta siistin.


Tossun pituus on tässä vaiheessa isommassa koossa noin 37 cm. Huovuttamiselle jää hyvin varaa sillä tavoiteltava tossun mitta on 24 cm.


Seuraavaksi neulotaan reunus. Monet tevät tämän icordina mutta itse on neulonut viisi kerrosta vain oikein ja antanut reunan rullaantua. Huopuneena se on ihan siisti eikä ole vaivannut itseä millään tavoin. Jos haluat täydellisesti viimeistellyn reunan, voit kokeilla icordia tai taittaa reunan sisäänpäin kaksin kerroin ja neuloa yhteen. Mun käyttötossuissa tämä ei maksa vaivaa mutta mehän ollaan kaikki erilaisia! :)



Poimi siis tossun reunuksesta 38 silmukkaa neljälle puikolle ja neulo 5 kerrosta kaikki oikein. Päättele. Päättele myös kaikki langan pätkät. Huovutettava tossu on valmis.

Neulo toinen tossu samoin.



Sitten pääsemmekin jännittävään vaiheeseen! Itse olen huovuttanut tossut pesupusseissa. Näin pyykkikone pysyy puhtaampana. Huovutettaessa tossuista irtoaa aina jonkin verran karvoja (Varsinkin Alafoslopista).

Kommentit


Sirkus-klubi 2026

34,90 €

34,90

-Neulomisen perusteet
-Villasukan neulominen
-Kirjoneuleen perusteet
+ ISO Ohjepaketti
-Myyntilisenssi 1.1.-31.12.2026

Kertamaksu! Ei automaattisesti uusiutuvaa jäsenyyttä.

-17 ennen julkaisematonta neuleohjetta

-5 bonusohjetta (julkaistuja klassikoita/suosikkeja)

(julkaisu aikataulun mukaan)

-Pääsy kurssialustalle

-Myyntilisenssi ajalle 1.1.-31.12.2026

-Ohjeet ovat laadukkaita, tallennettavia tiedostoja (pdf)

-Ohjeet voit tulostaa helposti A4-koossa.

(Kaupallinen yhteistyö)

Osoitteesta

WWW.LANKAPUOTI.COM
löydät monipuolisesti langat ja tarvikkeet käsityöharrastukseen!

NEULEOHJEET

bottom of page