• Mia

Tulpukat, osa 1

Aluksi hieman yleistä höpinää. (Höpinöitähän tänne on varmasti tultukin lukemaan. 😂😂😂)

Ihan ensimmäiseksi haluan selventää, miksi en ole hyväksynyt kaikkia SukkaSirkuksen Facebook-ryhmään tulleita liittymispyyntöjä. Kaikki me tiedämme, että nykyään on aika paljon asiattomuuksia, viruksia ja trolleja lähes jokaisessa ryhmässä. Ihan kaikkien ryhmäläisten mukavuutta ja hermoja ajatellen en ole hyväksynyt pyyntöä sellaisilta, joilla ilmeisen selvästi ei ole oma nimi käytössä profiilissa (Villa Sukka), profiili on luotu ihan parin päivän (tunnin) sisällä, kuva puuttuu eikä mitään tietoja ole saatavilla, jne. Tämä ohje on kuitenkin kaikkien saatavilla täällä nyt, joten suurta vahinkoa ei sen osalta pääse syntymään. Jaaaaa se siitä asiasta. 😊 

Tahti on se, että parin-kolmen päivän välein ilmestyy ohje. 16.9. on valmista ohjeen osalta, jolloin halukkaat ehtivät osallistumaan Niina Laitisen Taimitarhan KALiin, josta tuloksena on varmasti uskomattoman kauniit Metsäretki-sukat.

Nopeimmat ehtivät näin kutoa kahta sukkaa yhtä aikaa ja vähemmän kutoneet pysyvät mukana. Ja jos ei ole aikaa tehdä samaan tahtiin muitten kanssa, ohje tulee ladattavaksi kokonaisuudessaan SukkaSirkus-välilehdelle tänne nettisivuille.

Minun pohkeeni ympärysmitta on 37cm ja ohje on tehty omaan jalkaan. Olen laittanut sulkuihin ehdotuksen vaihtoehtoisista silmukkamääristä, joilla ohjetta voi soveltaa sopivaksi. Näitähän voi soveltaa myös esimerkiksi Nalle-langalle. Nallella aloittaisin itse silmukkamäärällä 78, 81 tai 90. Itse tykkään tehdä vähän tiukemman sukan, koska se löystyy käytössä aika äkkiä.

Kerron myös missä kohdassa voi jättää rivejä pois/lisätä. Oman jalkani koko on 37, joten tehdessäsi isommalle jalalle sukkaa, lisäät rivejä teräosaan sopiville kohdille.

Nyt loppu löpinät! Asiaan! 

Tulpukat

Lanka: 7 veljestä tai vastaava

Puikot: Bambu 3,25mm

Neuletiheys: 26 silmukkaa ja 28 riviä/ 10cm

Koko: Naisten 37, kokoa on helppo muuttaa

 Aloitetaan luomalla resorin värillä 63 (72/78) silmukkaa (Jaollinen luvulla 3). Itse valitsin valkoisen värin. Resori on kierrejoustinta. 

Sukan pituus on pitkä, noin polveen saakka. Jos haluat vielä pidemmän sukan, joka ulottuu polven yli, voit kutoa pidemmän resorin. Vastaavasti voit myös tehdä lyhyemmän sukan, jolloin kerrosten vähennykset tapahtuvat myöhemmin.

Toista seuraavaa kahta kerrosta n. 8-10cm: 

1krs: 2 oikein, 1 nurin. Toista kierros loppuun.

2krs: Nosta yksi silmukka,kudo seuraava ensin etureunasta, sitten takareunasta. Vedä kutomatta nostettu silmukka näiden kahden yli. Yksi nurin. Toista kierros loppuun.

En lähde tällä kertaa tekemään videota asiasta sillä loistava sellainen löytyy Kodin Kuvalehden sivuilta täältä .



Kierrejoustin on hieman hitaampi kutoa mutta lopputulos on mielestäni tosi kaunis ja napakka.

Kun olet kutonut resorin haluamasi pituiseksi, lisää/vähennä tarvittaessa silmukoita niin, että

silmukkaluku on jaollinen numerolla 8. Eli silmukoita tulisi olla 64 (72/80).

Aloita kirjoneule kaaviosta 1.

Kylläpäs ohjeen osuus näyttää lyhyeltä. 😁 Mutta resorissa on kyllä tekemistä.

Kuullaan! Ihanaa, kun olet mukana! 💕

190 views
72531585_10215639797775201_2575511481604

SullaVikat

Sukat

DSC_0507.jpg

SullaVikat

Lapaset ja pipot

SullaVikat

Kuukauden tarjoukset

Näyttökuva 2020-5-30 kello 22.04.03.png

SullaVikat

Kirjat

fullsizeoutput_4f40.jpg

SullaVikat

Sirkus-klubi - uusi ohje sähköpostiin joka kuukausi!

28166347_346418335872251_801734177200975

SullaVikat

Edulliset ohjepaketit